Project Elbrus 2014: 8. Taistelujen kautta huipulle

Keskiviikkona 30.7. heräiltiin ensimmäisen aklimatisaatiopäivän jälkeisiin tunnelmiin puoli kahdeksan aikoihin. Matilla oli edelleen erittäin paha hedari. Aamupalan jälkeen lepäiltiin kämpän edustalla, otettiin arskaa ja lueskeltiin kirjoja. Matti intoutui toden teolla lukemaan "Vuorilla ei ole herroja" -nimistä kirjaa, joka kertoo Kaukaasian kansojen kulttuureista ja alueen poliittisesta tilanteesta viimeisen 15 vuoden ajalta. Samaan aikaan joukko americanoja muutti naapuriimme. Rauhallinen vuoristoidylli muuttui hetkessä tuultahalkovan jenkkiaksentin meluun. Etenkin heidän kokenut oppaansa oli äänessä kaiken aikaa, neuvoen ryhmäänsä pukemaan sukat oikein päin jalkaan ja jakaen muita yhtä hyödyllisiä neuvoja. Lounaan jälkeen tamperelaiset tulivat ylös huipulta. Heistä kaikki olivat päässet huipulle, eikä sen suurempia ongelmia ollut tullut vastaan. Tämä antoi meillekin toivoa tulevasta haasteesta.

Iltapäivän mittaan jatkettiin magnesiumin ja elektrolyyttien tankkaamista, jotta nesteytys ja lihasten toimintakyky saataisiin säilytettyä. Tanu kehitteli paljon omia erikoiscocktaleja. Ruoan määrää lisättiin myös tasaisesti. Useat lähteet kertovat, että vuorilla tulisi juoda noin 5-7 litraa päivässä vettä. Oppaamme Yuri kuitenkin tyrmäsi nämä kaikki hölmöinä juttuina ja sanoi, että siitä tuskin on sen enempää hyötyä, kammottava pissahätä vaan kaiken aikaa. Myös kaikki erityisdouppaamiset olivat hänen sanomiensa mukaan turhaa, veteen vaan ripaus suolaa ja sillä pärjää. Huiputuspäivän juomantarpeesta kyselimme myös paljon. Ajattelimme, että ainakin viisi litraa tulisi kulutettua kiipeämisen aikana. Yuri sai muutettua suunnitelmamme sanoen, että litra pari riittää huipulle. Turha kuluttaa voimiaan kantamalla yhtään enempää, mikä osittain oli totta. Kuulemma useat kiipeilijät juovat vain ennen ja jälkeen huiputuksen. Venäjän meininki on eri meininki.

Matin olotila oli sen verran parantunut aamupäivän aikana, että pääsimme lähtemään oppaan kanssa kävelylle noin 4200 m korkeuteen akklimatisoitumaan entisestään. Samalla kun nautimme aklimatisaatiokävelyretkellä kauniista maisemista, paikalliset moottorikelkkatyypit viihdyttivät turistityttöjä kaahaamalla kumpareista kaatumisen rajamailla. Tytöistä lähtevä kiljuminen katkaisi vuorenrinteellä vallitsevan hiljaisuuden. Muutama häiskä tuli lumilautailemalla ohi. Rinteet olivat pitkät ja sohjoiset iltapäiväauringon sulattaessa lunta. Kaikilla hyvä olo säilyi iltaan asti. Tanu kävi kuvaamassa GoPro -kamerallaan time lapsejä ohi kiitävistä pilvistä. Hienoja hidastettuja videoita saadaan niistä tulevina viikkoina. Illemmalla mentiin aikaisin nukkumaan. Tanu ja Essi näki erittäin jänniä unia yön aikana: Tanu sai lapsen Pyynikin urheilukentällä. Seuraavana päivänä Tanun piti lähteä huiputtamaan korkeaa vuorta, mutta ongelmana oli vastasyntynyt lapsi. Tanulle tuli hirveä morkkis, kun piti lähteä kiipeämään synnytystä seuraavana päivänä. Essi taas oli pulsu Särkänniemen parkkipaikalla. Sen jälkeen Essi meni avaruusolioiden pitämään hierontaan, jossa Matti jo oli. Tämän jälkeen Essille tuli erimielisyyksiä avaruusolioiden hierontatavasta ja Matti ja Essi päättivät lähteä Land Roverilla karkuun, mitä seurasi kova takaa-ajo avaruusolioita pakoon. Kaikkea se vuoristoilma tuokin tullessaan. :)

Boijaat päiväkävelyllä

Matti, Yuri ja Tanu tauolla

Essi valvoo roskien polttoa

Torstaina 31.7. herättiin kahdeksan aikoihin ja suunnattiin kokkimme Albinan valmistamalle aamupalalle. Tanu oli käynyt yön aikana ihailemassa tähtiä yrittäen samalla bongata vieressä ruokailevia kettuja, joita kuulopuheiden perusteella oli useampi yksilö. Kettuja ei näkynyt. Albina oli hauska tapaus. Hän oli erittäin sympaattinen ja teki kovasti töitä päivät ja yöt. Kaiken aikaa hän pälpätti jotain venäjäksi, ei siis puhunut sanaakaan englantia. Jostain kumman syystä kuitenkin tuntui, että kaikki ymmärsivät silti toisiaan. Saatiin maistella yhtä sun toista paikallista herkkua hänen ruokapöydässään. Matilla oli edelleen päänsärkyä. Päivän aikana yritettiin orientoitua seuraavana yönä starttaavaan huiputukseen. Käytiin oppaan kanssa myös kävelyllä lähirinteillä ja palauteltiin mieliin jääraudoilla kävelyä ja kiipeilyä jäistä jyrkännettä pitkin, sekä harjoiteltiin hakkupysäytyksiä, jos sattuu liukastumaan kiivetessä ja lähtisi valumaan alaspäin. Harjoitukset sujuivat hyvin, sillä pientä pohjaa tekniikoihin oltiin saatu jo keväällä Kuopion vuoristovaelluskurssilla. Kämpälle takas päästyämme kuivateltiin sohjossa kastelemiamme vaatteita, korjattiin Juhan kellon rikkunut ranneke jesarin avulla, sekä kuunneltiin viereisillä rinteillä bikineissä keikistelevien venäläisteinien kiljumista. Päivän aikana helikopteri pörräsi useamman kerran ylös vuorelle ja takaisin laaksoon. Salamaan kuolleen venäläismiehen ruumista noudettiin takaisin. Se oli tavallaan aika kuumottavaa ja sai meidät seuraamaan ukkospilvien kehittymistä aktiivisesti. Matin olo parani iltaa kohden ja päänsärky helpotti. Alettiin olemaan henkisesti ja fyysisesti valmiimpia huiputukseen. Illalla kävimme vielä heittelemässä porukalla frisbeetä, mutta nopean pulssinnousun takia jouduimme lopettamaan nopeasti. Pakkasimme reppuumme huiputuskuntoon (muutama patukka, nestettä, vaihtohanskat, kamera, aurinkorasvaa ja laskettelulasit), sekä teimme erilaisia patenttiratkaisuja juomapullojen ympärille avaruuspeitteiden, sukkien ja jesarin avulla pitääksemme pullot sulina seuraavana yönä. Nukkumaan päästiin noin kahdeksan aikoihin. Herätys oli luvassa neljän tunnin päästä klo 00.00.

Essi ja Juha parantelivat edelleen mekaanisen härän aiheuttamia vammoja Doctor Tanun vastaanotolla.

Matti taistelee "treeneissä" jäätikön reunaa ylöspäin. Haastena Matilla oli myös olla koko vuorireissu paikallinen saunahattu päässä.

Juhan kellon korjausta

Vaatteiden kuivattelua

Perjantaina 1.8. herätyskello soi puoliltaöin. Tanu ei ollut nukkunut sekuntiakaan. Essi oli herännyt kymmenen aikoihin ja ollut hereillä siitä lähtien. Matti ja Juha nukkuivat kuin pienet possut melkein neljä tuntia. Puettiin päällemme lämpimästi (jalkaan Lymedin kompressioasu, kerrasto, sekä toppahousut/kuorihousut, yläkroppaan kompressioasu, fleece, untuvatakki, sekä kuoritakki). Jalkaan lämpösukat, La Sportivan Baruntset ja lumisuojat lahkeisiin. Housujen päälle piti mahduttaa vielä kiipeilyvaljaat. Päässä oli pipo, kädessä kahdet hanskat ja aurinkovoiteet levitettiin jo valmiiksi naamaan, vaikka pimeys vielä vallitsi. Kaikkia oli perhosia sopivasti vatsassa. Syötiin aamupala (oli pakko yrittää tankata) ja kiivetiin lumikissan kyytiin. Tanulla oli jo ennen lähtöä vähän huono olo, eikä aamupala meinannut pysyä sisällä. Lumikissa kuljetti meidät barrell hutseilta 4700 m korkeuteen Pastuhov Rockseille, mistä kiipeäminen aloitettiin klo 02.00. Georgian puolella vuoriston toisella puolen salamoi. Ensimmäiset tunnit mentiin pimeyden vallitessa. Lämpötila oli luultavasti noin -10 paikkeilla. Kaikilla alkoi särkeä päätä lähes välittömästi. Vaikka kavuttiin hitaasti, pulssi hakkasi kuin pieni rumpalipoika konsanaan. Mitä korkeammalle päästiin, pahoinvointi eteenkin Tanulla alkoi pahentua. Matilla särki kovasti päätä. Essin olotila vaihteli pahoinvoinnin ja väsymyksen välimaastossa. Juhalla särki päätä aina kun syke nousi. Mielenkiintoista oli myös huomata, kuinka voimakkaan väsymyksen tunteen korkea ilmanala sai aikaan. Lähes kaikki meinasivat jossain kiipeämisen vaiheessa nukahtaa pystyyn useita kertoja kesken kävelyn. Taukoja pidettiin paljon ja vauhti hidastui entisestään. Auringon sarastaessa oltiin päästy jo melkein satulapisteeseen kahden huipun väliin. Tanu joutui oksentamaan. Koko päivän aikana hän ei pystynyt olojensa takia syömään, eikä juomaan mitään, mikä söi kaiken aikaa kovasti voimia miehestä. Satulapisteeseen, n. 5300 m korkeuteen päästyämme ryhmän pahoinvointi alkoi voimistua eksponentiaalisesti. Vastaan käveli myös kolme hotellilla tapaamamme korealaista miestä, joista keskimmäistä talutettiin alaspäin hänen puuskuttaessaan voimakkaasti kuin paniikkikohtauksen saanut henkilö. Jouduttiin pitämään pitkähkö tauko. Matti ja Tanu alkoivat pohtimaan jatkamispäätöstä erittäin heikon olon takia. Konsultoitiin hieman opasta tässä välissä. Hän ehdotti, että jos omin jaloin pystytte jatkamaan, niin yrittäkää. Jos ei, niin sitten on palattava. Meille oli kuitenkin toinen opas (Sergei), joten kaikkien ei olisi tarvinnut palata jos yksi tai useampi olisi kokenut tarpeelliseksi palata. Huippu oli kuitenkin lähellä. Muutama sata metriä enää ylöspäin. Kaikki päättivät jatkaa ja aloitimme hitaan ja jyrkän viimeisen nousun. Etenemisvauhti oli ehkä 500 m tunnissa. Jaloissa alkoi painaa ja voimat ehtyä samaan aikaan, kun aurinko alkoi kuumottaa selkää. Vähennettiin vaatteita ja jatkettiin matkaa. Kovan puserruksen jälkeen saimme taisteltua itsemme tasaisemmalle levähdyspaikalle lähelle huippua. Huippu näkyi jo lähes vaakasuorasti parinsadan metrin päässä. Nyt tiesimme, että huipulle päästään. Siitä huolimatta, meno oli erittäin hidasta laahustamista. Siinä näkyi hyvin selvästi korkean vuoren tuomat haasteet. Essi joutui oksentamaan vielä 30 metriä ennen huippua. Kovan taistelun jälkeen kipusimme viimeisen 10 metrin töyrään ja olimme perillä. Euroopan korkeimman vuoren huipulla 5642 metrin korkeudessa! Matti ja Tanu olivat niin poikki, että oli jo vaikeaa hymyillä. Otettiin muutama valokuva, onniteltiin toisiamme, nautittiin kertakaikkisen upeista maisemista yli Kaukasus-vuoriston ja aloitettiin paluumatka.

Matti pukee aamupöllyssä valjaita väärinpäin.

Boijaat tamppaa yöllä rinnettä.

Aamunkajo paljastaa ympäröivät maisemat. Meidän onneksi taivas oli täysin kirkas.

Elbruksen varjo piirtyi hienosti taivaanrantaan.

Vielä tunti jäljellä huipulle!

Äitee.. tääl myö ollaan, me ja Sergei! Matin saunahattukin pysyi päässä huipulle asti.

Tanu ja Juha toisessa päässä kun random-jäbä heitti euroopan korkeimman slacklinen!

Paluumatkalla vauhti ehkä viisinkertaistui, mutta päänsärky kasvoi. Nyt Juhankin eteneminen hidastui voimakkaasti infernaalisen päänsäryn myötä. Tanun viimeisetkin voimat kropasta loppuivat ja askeleet alkoivat heitellä jo polun toiselta puolelta toiselle. Essin kunto oli tässä vaiheessa matkaa ryhmän paras, eikä jaloissa painanut yhtään. Hän olisi voinut kiivetä Elbrusin itäisellekin huipulle samalla reissulla, kuten kaksi sveitsiläistä naapuriamme tynnyrimajoilta tekivät. He tosin olivat reenanneet reissua varten jo useammilla yli 4000 m vuorilla kotimaassaan. Tilasimme Tanulle törkeänhintaisen 100 euron kuljetuksen moottorikelkalla noin 5000 m korkeudesta takaisin barrell hutseille, jotta hän pääsi lepäämään. Pistettiin myös kaikkien reput kelkan kyytiin. Muut jatkoivat kävelyä jalan säästäen samalla ison kasan rahaa. Jääraudat otettiin pois, jotta eteneminen alaspäin vauhdittui. Matti ja Juha olivat tuupertua matkalla moneen kertaan, kun jalat alkoivat olemaan täynnä rakkoja ja aurinko porotti tappavan kuumasti zeniitistä. Olo oli kuin Saharaa ylitettäessä (mikä voisikin olla hyvä ajatus seuraavalle reissullemme). Kahden tunnin taapertamisen jälkeen olimme vihdoin tynnyrimajoilla 3800 metrin korkeudessa. Hetken levättyämme ja kokikset ja oluet juotuamme alkoi päänsärkykin helpottaa. Iltapalan jälkeen sukelsimme makuupussiin noin kahdeksan kieppeissä ja otimme 12 tunnin palauttavat torkut. Ennen nukkumaanmenoa Tanu oli saanut ensimmäisen suullisen vettä pysymään sisällään. Pahin oli vihdoin takana! Kovat vuoristotaudin oireet osoittivat, että akklimatisoinnin merkitys on hyvin tärkeä korkeille vuorille kiivettäessä ja meidän porukalla olisi ollut tarvetta viettää vuoristossa muutama päivä enemmän ennen huiputusta.

Alaspäin tampatessa ehti ihailla myös maisemia.

Jalkojen hyytyessä Matti turvautui perinteisempään laskeutumistyyliin, persmäkeen.

Seuraavana päivänä 2.8. pakkasimme kamat, syötiin aamupala, siivottiin kämppä ja suunnattiin kohti Chegetiä hiihtohisseillä. Pysähdyimme vielä Azaussa syömässä pihvit ja ranskalaiset, sekä joimme "Elbrus 5642" -oluet. Hotellilla käytiin suihkussa (teki hyvää viiden päivän tauon jälkeen) ja lähdettiin palauttavalle kävelylle tutkimaan lähialueen kiipeilytarvikekauppoja. Niitä ei ollut kuin yksi, eikä hinta ja tarjonta ollut yhtään Suomea parempaa, joten ostoksia ei tullut tehtyä. Käytiin kuitenkin uudestaan balkarimummojen villakaupoilla ja tuhlattiin sinne pieni omaisuus. Hyvin pieni, koska hintataso Suomeen verrattuna oli naurettava. Olimme myös luvanneet korealaisille menevämme heidän kanssan nauttimaan ryypyt hotellin ravintolaan klo kuusi. Siellä meitä odotti viisi iloista korealaismiestä, joista yksi puhui välttävästi englantia. Hän pyysi tarjoilijaa tuomaan meille neljä snapsilasia, jotka täytettiin saman tien korealaisten paikallisella väkijuomalla. Se maistui laimennetulta vodkalta, mutta juoman nimeä emme juuri nyt muista. Seiskalta alkoi muiden kiipeilyryhmien yhteinen illallinen toisessa ravintolassa. Siellä oltiin me, sveitsiläiset, jenkit, norjalaiset, sekä ryhmien oppaat. Illallisella meille jaettiin todistukset huipun valtaamisesta ja saimme nauttia loistavista liharuoista ja keitoista alkupaloineen, unohtamatta tietenkään vodkaryyppyjä paikalliseen tapaan joka ruokalajin välissä. Illalla jatkettiin vielä tanssilattian puolelle ja puolen yön kieppeissä suunnattiin takaisin hotellille. Kivaa oli ja aamulla väsytti. Luultavasti johtui ainoastaan vuoristoilmasta. Kaiken kaikkiaan, Elbrusin lähialueilla käpistely, vuorikiipeilyprokkis, sekä muiden vuorikiipeilijöiden kanssa seurustelu oli kokonaisuutena unohtumaton kokemus!