10. Kaupunkeja ja kotiin paluu

7.8. herättiin tienvarsimökkikylästä. Kyseinen mökkikylä löytyi jostain Tverin lähistöltä aivan sattumalta. Noin kymmenen hulppean hirsimökin alue sijaitsi joen varressa kauniilla paikalla, joskin moottorin tien humu parinkymmenen metrin päässä vähän häiritsi luonnonläheistä tunnelmaa. Neliöitä mökissä oli lähes sata, joten mahduttiin erittäin mukavasti nukkumaan yhteensä kolmeen eri huoneeseen. Ensimmäistä kertaa reissun aikana Tanu ja Juhakin saivat nukkua erillään! Mökkikylän vartijalla, Sergeillä oli kopissaa labradori josta erityisesti Matti innostui. Rapsutusten jälkeen Sergei innostui näyttämään koirakuvia koiranäyttelymatkoistaan ja katselimmekin useamman tovin kohtuullisen laajaa diashowta. Segeille jaettiin myös labradorikuvia Tanun puhelimesta. Lopuksi Sergei esitteli meille hänen ja koiran yhteisiä temppuja. Illalla Matti ja Juha olivat vielä valmistaneet koko porukalle suussa sulavan illallisen käyttäen hyödyksi lähikaupan antimia. Valinnan varaa ei ollut läheskään niin paljoa mihin suomalaisissa kaupoissa on totuttu, joten heidän loihtimassa makkarapastassa oli käytetty oikeastaan kaikkia niitä kaupasta saatuja ainesosia, joista ylipäätään pystyi ruokaa tekemään. Aamulla heräiltiin verkkaisesti kympin kieppeissä ja käytiin vielä aamu-uinnillakin joessa ennen maantielle lähtöä. Veden puhtaus oli arveluttavaa, mutta reissun ensimmäinen uinti virkisti mieltä. Norkoiltiin vielä tunnin verran vieressä olevan ravintolan oven edessä (hyödynnettiin ravintolan wifi-verkkoa) ja varattiin hotelli valmiiksi Pietarista. Tällä luultavasti säästimme useamman tunnin pyörimisen suurkaupungin ytimessä. Ajomatka pietariin kesti yllättävän kauan, sillä matkalla oli taas vanhat tutut tietyöt. Lisäksi matkan varrella oli myös pari kolaria, jotka ruuhkauttivat liikenteen. Eräs erittäin pahasti liikennettä ruuhkauttava pullonkaula oli Vyshny Volochyok -nimisen kylän keskusta, jossa tie tekee 90 asteen mutkan jonka näkee google mapsilla zoomaamalla. Tuhannet rekat päivittäin joutuvat hidastamaan vauhdin nollaan kyseisessä mutkassa, minkä vuoksi kyseinen paikka lienee pahin liikennesuunnittelun epäkohta johon olen pitkään aikaan törmännyt.

Reissun paras majoitus oli myös erittäin edullinen

Sergei ja karvainen kaveri näyttävät parhaimmat tempunsa

Bojaat väänsi kevyen iltapalan.

Pietarin kehätielle saavuttuamme törmäsimme ensimmäiseen länsimaiseen autoon (virolainen) sitten menomatkan ja Moskovan pohjoispuolisen pikkukylän. Hotelli löytyi helposti navigaattorin opastuksella, mutta koska Tanu ajoi niin innokkaasti ja reippaasti (jopa Matin mielestä), ajoimme hotellin porttikongista ohi ja jouduimme kiertämään korttelin uudestaan hotellin pihaan päästäksemme. Hotelli oli hieno useasta rakennuksesta koostuva kompleksi. Huoneet olivat pienehköt ja suurena miinuksena niissä ei ollut ilmastointia. Lämpötila ulkona kun huiteli lähempänä +35 astetta. Tämän hotellinvaraustiimi Essi ja Matti ottivat omaan piikkiin, koska kriitereinä olivat halvin hotellin ja vartioitu autopaikka. Hengähdettiin puolisen tuntia hotellilla ja lähdimme kävelemään lähistöllä sijaitsevalle ravintola-alueelle. Sieltä valitsimme ensimmäisen vastaantulevan ravintolan, jossa söimme kebab-saschlikit ja joimme oluet ja votut pitkän ajopäivän päätteeksi. Tarjoilijapoika oli erittäin sympaattinen ja iloinen, ja Essi olikin jo lähtiessä ihan myyty kyseisen henkilön herttaiseen habitukseen. Tarjoilijapoju oli sokerisen mukava ja aidosti iloinen esitellessään meille ravintolan tarjontaa.

Matkaa hidasti myös ikävännäköinen rekkakolari.

Seuraavana aamuna lähdimme kävelemään kaupungin keskustaan, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä hotellilta. Matkalla ylitimme useamman kanaalin ja suunnistaminen oli helppoa. Matti ja Juha nappasivat tuttuun tapaan matkalta mukaan kahvit. Kaupunki oli siisti ja rauhallisen oloinen verrattuna kaupungin väkilukuun. Moskovassa olisi luultavasti ollut kovempi härdelli päällä. Saderintama alkoi lähestyä keskustaa ja suuntasimme reippaasti aivan keskustan ytimeen, jossa ihastelimme suuria vanhoja rakennuksia, keskustaukiota ja kirkkoja. Turisteja oli myös keskustorilla paljon. Muutama juntihko suomalainenkin eksyi meidän kävelyreitille. Nyt saderintama oli tavoittanut keskustan ja jouduimme päivystämään eräässä porttikongissa puolisen tuntia. Siitä kehkeytyikin hurja rankkasade, salamat löivät ja kadut tulvivat. Ohitsemme kulki kuitenkin huomattava määrä urheita venäläisnaisia korkkareissaan ja minihameissaan uhmaten kastumista ja tuulen tuiverrusta. Sadepäivän menoa oli hauska katsella. Suuntasimme Kristuksen ylösnousemuksen katedraalille, joka lienee suurimpia nähtävyyksiä Pietarissa. Kirkko on kuvankaunis ja värikäs ulkopuolelta, mutta vielä kauniimpi sisältä. Sen kaikki seinät on peitottu noin 1 cm2 kokoisista värikkäistä mosaiikinpalasista. Mosaiikkia kirkon seinämillä on noin 7000 neliömetriä. Lisäksi alttarit oli tehty eri värisistä marmoreista ja pääalttarilla komeili valtava kultainen marmoriportti. Kirkko on aikoinaan tuhoutunut pommituksissa ja rakennettu uudelleen. Yleisön nähtäville se on avattu vasta viime vuosina. Kirkon jälkeen otimme suunnaksi vanhan ostoskeskuksen, joka matkaopuksemme mukaan on maailman vanhimpia. Siellä oli tarjolla Guccia ja Armania, joten budjettimme ei kestänyt kyseisessä paikassa shoppailua, vaikka Matilla kova polte kukkaron höllentämiseen olikin. Ostarilta yritettiin jatkaa metrolla johonkin Matin erikoispaikkaan, johon ei päästykään ihan noin vaan, sillä metro ei suostunut pysähtymään kaikilla reittikartassa mainituilla pysäkeillä. otimme saman metron sitten takaisin lähtöpaikkaan ja toisen metron toiseen suuntaan ja kävelimme muutaman kilometrin takaisin hotellille. Illalla syötiin lammas-saschilikia, sekä valtavan hyviä venäläisiä makkara-meetvursti-kana-keittoja. Tarjoilija kävi esittelemässä meille kustakin ruokalajista pienet näytteet ja kysyi aina, "haluatteko tätä?". Viimeisen illan vuoksi tilasimme kaikkea, mitä hän ehdotti! Reissun loppu alkoi häämöttää.

Pakolliset nähtävyydet oli kierrettävä.

"Sää muuttuu" näköjään suurkaupungissakin.

Turisteiluun kuuluu myös minimissään yksi kirkkovierailu joten sekin oli pakko hoitaa

Bojaat posettaa.

Viimeisenä päivänä saimme auton pakattua jo ennen aamupalaa hyvissä ajoin kahdeksan aikoihin. Ajelimme kohti Viipuria, joka kaiken tämän reissaamisen jälkeen näytti erittäin kauniilta kaupungilta. Olimme vain kuulleet tarinoita, joiden mukaan kaupunki on "äärimmäisen huonossa kunnossa". Toki tilanne on eri, jos saapuu kaupunkiin suoraa Suomesta ja kuvittelee kaiken aikaa millainen se olisi, jos se olisi edelleen osa Suomea. Käytiin syömässä hampparit ja käveltiin keskustassa ihmetellen sodan jälkeisiä raunioita, joita ei edelleenkään ole saatu korjattua kuntoon. Remontointi yleensäkin lienee Venäjällä tuntematon käsite. Viipurin kauppahalli oli täynnä ihmeellisiä asioita ja mukaan tarttui suuri määrä erilaisia kristallilaseja. Tanulle pieniä vodkalaseja, Juhalle suurempia viski ja konjakkilaseja. Halvalla lähti! Essiä rupesi jo huvittamaan, että viime kerroilla kun oltiin menty kauppoihin, oli pojat aina tuleet kaupasta ulos suurine kantamuksineen. Viipurin jälkeen pörräiltiin vielä hetki autolla kaupungin lähellä muun muassa hylättyjen armeija-ajoneuvojen hautausmaalla (emme päässeet alueelle sisään vaikka Matti koiranpentuilmettä hyväksikäyttäen lupaa kysyikin). Matka jatkui kohti rajaa. Masemat vaihtuivat nopeasti hyvin suomalaisiksi. Tiet olivat taas hyvässä kunnossa. Rajalla ei joutunut puolta tuntia kauempaa odottelemaan ja tarkastuksiakaan ei autollemme ihmetykseksemme tehty (vaikka Suomen rajaviranomaiset toki kurkkivat sisään ja ihmettelivät, että missäs ihmeessä me ollaan autolla käyty, kun se oli 110%:sesti täynnä tavaraa ja matkustamossa oli valtava sekamelska), ja pääsimme ajamaan Suomeen! Lappeenrannan torille päästyämme kävimme kaverimme ohjeistamana syömässä paikalliset "vedyt" ja huomasimme saapuneemme keskelle Cruising-autoilutapahtumaa. Tori oli täynnä humalaisia ihmisiä elvistellen, että "mie puhalsin äsken 2,65 promillee, mut kyl oisin voinu vielä paljo enemmänki kellottaa!!".... .... Meinasimme jo suunnata takaisin Venäjälle, koska siellä ihmiset osasivat käyttäytyä ainakin julkisilla paikoilla. Tulevan työviikon pakottamina oli kuitenkin pakko jatkaa matkaa Manseen ja saattaa reissu päätökseen.

Juha hyytyi Viipurin sightseeingilla.

Bojaat näyttää miten tiukasti laatua arvioidaan kristalliostoksilla.

Sisään ei ihan päästy mutta aidan takana käytiin.

Aivan huikea reissu oli takana ja varmasti kaikille jäi liuta unohtumattomia kokemuksia. Meidän poppoolla  oli aivan loistava kolmen viikon seikkailu Äiti-Venäjällä!