9. Shobbailuja ja paluu maanteille

3.8. oli dagen efter ja Juhan ja Tanun pakkaaminen kesti useaamman tunnin, mutta auto saatiin pakattua ennen puolta päivää. Tuli aika sanoa hyvästit loistavalle balkaarioppaallemme Yurille ja suunnattiin taas maanteille. Baksan Valley on täynnä upeita vuoristomaisemia. Keskellä virtaa joki ja teillä on paljon lehmiä, joita joutuu väistelemään. Varsinkin silloilla lehmät tuntuvat hengaavan mielellään. Jouduimme myös todistamaan ikävää tilannetta, jossa kiireinen rekka koitti pujotella lehmälaumasta läpi, mutta samalla ajoi yhden lehmän jalan päältä. Lehmä nilkutti tien sivuun. Mattia harmitti tapaus koko loppupäivän. Surullista katseltavaa. Tyrnyauzin kohdalla (edelleen Elbrusille johtavalla tiellä) bongasimme erittäin aavemaisen raunioituneen teollisuusalueen ja päätimme lähteä sinne ajelemaan ja tutkimaan paikkoja. Erilaisia ränsistyneitä raunioita oli valtava määrä. Joistain raunioista kurkisti ihmisiä. Oltiin taas jännän äärellä. Erittäin aavemaista. Kuvailtiin paikkoja hetki ja jatkettiin matkaa. Matkalla Matti päätti pysähtyä hetken mielijohteesta erään autopesulan vieressä sijaitsevaan ravintolaan. Sisällä oli erittäin kolkkoa, ei käytännössä mitään sisustusta. Keittiössä hääräili iloinen nainen ja mies hoiti tarjoilijan ja puhemiehen virkaa. Matti etsi phrase bookista venäjänkielisen sanan "liha" ja sen jälkeen nyökyttelimme päätämme myöntävästi kaikkiin meille esitettyihin kysymyksiin. Nyt ei ollut mitään tietoa mitä tuleman pitää. Eteemme tuotiin alkupalaksi rasvassa paistettuja pasteijankuoria, joiden sisälle tungimme toisella lautasella olleita vuohenjuustoviipaleita. Erittäin maukasta. Sen jälkeen meille tuotiin valtavat lihapasteijat, myöskin über-rasvaiset. Tässä vaiheessa alkoi hieman tökkiä, vaikka ruoka olikin maukasta. Lopuksi meille kiikutettiin vielä lihaisat pihvit, jotka olivat luultavasti autoteillä hengailevaa, hieman sitkeähköä ja hyvin suolattua nautaa. Vai olikohan se jokirottaa? Nälkä lähti ja koko hoito kokiksineen kustansi 5 € per pää.

Boijaat valmiina lähtöön kompressiosukat tanassa.

Tie vetää...

Ammu-vaara!

Tutkimusmatkalla.

Jatkettiin ajelua kohti Mineralnye Vodya. Pyatigorskin kohdalla nähtiin aivan käsittämättömän valtava basaari, josta luultavasti olisi löytänyt kaikkea mahdollista. Pienen kaupungin kokoinen kaupustelualue. Emme kuitenkaan pysähtyneet sinne, vaan jatkoimme isoon urheiluliikkeeseen Sport Masteriin, mikä lienee Venäjän suurimpia urheilutarvikekauppoja. Vieressä oli myös hyvin varusteltu kiipeily- ja laskettelukauppa. Kaupasta tarttui mukaan yhtä sun toista ja aikaa kului tuntikaupalla. Sport Maniassa oli hyvä tarjonta ja kaikki maailman urheilulajit tuntuivat olevan edustettuina. Jatkettiin ajomatkaa Mineralnye Vodyyn, jossa bongasimme toisen Sport Manian. Ostoskeskuksen keskellä oli luistelukenttä. Sisällä ostoskeskuksessa oli mukavan viileää samaan aikaan, kun ulkona porotti +37 asteen helle. Ostettiin ostoskeskuksen pikaruokalasta sämpylää ja hampurilaisia. Mainittakoon tässä vaiheessa, että jos mielit Venäjälle matkustamaan, etkä tykkää tillistä, kannattaa siihen totutella jo hyvissä ajoin. Käytännössä kaikessa venäläisessä ruoassa on tilliä. Ja paljon! Tilliä, tilliä, ja tilliä, sitä on venäläinen keittiö. Yöksi ajettiin Armaviriin. Ensimmäinen moottoritienvarsihotelli oli kuuma ja tunkkainen, eikä siellä ollut internetiä. Siispä jatkettiin Armavirin keskustaa kohti. Sieltä löytyi kiva kolmen tähden hotelli, jossa pari pirteää mammaa hääräilivät pitkin poikin. Hauskaa härdelliä oli taas ilmoilla, koska venäjän kieli ei tässäkään vaiheessa matkaa vielä sujuvasti irronnut. Juha tilasi vahingossa iltapalan, joka tuli kuitenkin ihan tarpeeseen. Juhalla iski yllättävä pahoinvointi, joten Tanu ja Matti saivat tällä kertaa hieman enemmän ruokaa.

Tässä vaiheessa on hyvä kertoa vaikkapa miliiseistä: Miliisejä Venäjän maanteillä on hurja määrä. Käytännössä aina 20 km välein (lukuunottamatta suuria motareita) tulee sinivuokot vastaan. Useimmiten he ovat tutkaamassa partiona maantien varressa tai he ovat juuri pysäyttäneet jonkun paikallisen, jonka autoa ja papereita he tutkivat. Emme osaa sanoa tarkkaa syytä pysäytyksille. Voi olla, että heillä on seurantajärjestelmä, jonka perusteella voivat pysäyttää ihmisiä, joilla ei ole kaikki autoon liittyvät asiat täysin kunnossa. Tai sitten he pysäyttelevät niitä ihan muuten vaan. Meillä on nyt takana reilu 5000 km Venäjän maanteitä. Jostain kumman syystä meillä on käynyt aivan järjetön säkä. Meitä ei olla pysäytetty kuin kerran, jossain Elitsan huudeilla kun siirryimme federaatiosta toiseen. Silloinkin meidät päästettiin jatkamaan sen enempää kyselemättä. Kerran poliisi puhalsi pilliin ajaessamme hänen ohitseen, mutta kovasta liikenteestä johtuen päätimme jatkaa vain matkaa. Usein tulee tarkastuspisteitä, joissa joudutaan ajamaan todella hiljaa poliisien ohi. Silti, kaikki poliisisedät tähän mennessä ovat vain tuijotelleet autoamme, mutta emme ole joutuneet pysähtymään. Käsittämätöntä. Samaan aikaan Venäjällä reissaamassa ollut tutun tuttumme oli pysäytetty 12 000 km matkalla 36 kertaa. Ihan mukavaa meidän kannaltamme, sillä olisi raskasta purkaa aina mukana olevat 15 rinkkaa, reppua, laukkua ja muuta nyssäkkää. Toivotaan, että kaikki menee loppumatkastakin hyvin. Tien varsilla on myös pahvista leikattuja, oikean poliisiauton kokoisia valepoliiseja. Ne on hassun näköisiä.

4.8. nautiskeltiin aamukahvit hotellin terassilla aamuauringon paahtaessa jo hyvin kuumana. Matkustelimme muutaman sata kilometriä seuraavaan kohteeseen, Rostov-na-Donuun. Se on hyvin perinteinen venäläinen, hieman isompi kaupunki. Noin miljoona asukasta. Päätimme tulla takaisin Suomeen päin lähempää Ukrainan rajaa, sillä kuulimme, että tie olisi varmasti turvallinen (huolimatta Ukrainan tilanteesta) ja kyseinen tie M4 olisi alusta loppuun kaksikaistaista motaria ja paljon nopeampi kulkea kuin toinen vaihtoehto Volgogradin kautta. Kaupunkiin johtava iso silta oli suljettu, joten jouduimme kiertämään keskustaan kiertoreittiä. Samalla saimme hyvän siteseeingin kaupungin keskellä virtaavan Don-joen eteläpuolisesta alueesta, jossa on paljon ravintoloita ja muutamia hiekkaisia uimarantoja. Muuten alue vaikutti suhteellisen rämemäiseltä. Asutus on lähes kokonaan joen pohjoispuolella. Hotellin etsimisen kanssa oli hieman enemmän ongelmia pieniin kyliin verrattuna. Suuri osa paikoista oli täynnä, kalliita, tai ne oli merkattu niin huonosti, ettemme löytänteet niitä. Keskustan länsilaidalta löytyi kuitenkin kiva pikku hotelli, jossa oli vapaata yhdeksi yöksi. Ilmastointi ja netti toimivat. Ja mainittakoon, että kaikissa majoituskohteissamme tähän mennessä on ollut pyyhkeet, joten niitä ei kannata Venäjälle raahata mukaan, ellei sitten biitsille eksy. Kävimme iltakävelyllä joen rannassa, jossa lapset peuhasivat suihkulähteessä ja kiljuivat kilpaa. Joella seilasi (tai pyöri ympyrää) muutama party boat, joihin olisi saanut mennä maksusta tunnin ajaksi kuuntelemaan täysillä soivaa dancepoppia ja juomaan drinksuja. Jatkoimme keskustan halki Pushkinskaya ulitsa -nimistä esplanadia pitkin ja törmäsimme pieneen huvipuistoon matkalla. Koitimme tähystellä uutta rodeo-laitetta jostain, mutta ei löytynyt. Ihomme säästyivät lisävaurioilta. Kävimme myös maanalaisessa, hyvin ryönäisessä, vessassa. Tuntui, kuin olisimme käyneet tarpeillamme katakombeissa. Matka jatkui kävelykatua kohti hotellia ja keskellä kävelykatua oli paljon lapsille tarkoitettuja liukumäkiä ja muita laitteita. Pakkohan meidän oli kokeilla mennä läpi niistä kaikista. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaan,...ja sitten mentiin nukkumaan.

Rostov-na-donun tunnelmallista katumiljöötä.

5.8. käytiin vielä aamukävelyllä Rostov-na-Donun basaarissa. Siellä oli paljon ihmisiä, krääsää ja hedelmiä. Ostettiin vahingossa kilo pilaantuneita kirsikoita, joiden joukosta Essi löysi muutaman kohtuullisen yksilön syötäväksi. Mukaan tarttui myös teetä ja kahvipannu. Syötiin myös mäkkärissä kolmeen otteeseen (ilta ja aamu ja iltapäivä), teki hyvää viikon vuoristokeittojen ja rasvaisten lörtsyjen jälkeen. Pitkillä reissuilla on hyvä syödä välillä kunnon länkkäriruokaa, ettei paikalliset herkut ala liikaa tökkimään. Automatka jatkui M4:sta pitkin Ukrainan rajan myötäisesti kohti Voronezhia. Matkalla nähtiin muun muassa sotilashelikopteri, sekä useita panssarivaunujen kuljetusautoja. Muita merkkejä lähialueilla tapahtuvasta sotimisesta ei nähty. Lueskelimme myös uutisista, että juuri 4.-8.8. Venäjä järjesti alueella suuren ilmasotaharjoituksen, mutta yhtään hävittäjää emme nähneet. Tie veti hyvin ja oli todella hyvässä kunnossa. Välillä tuli hieman hitaampia pätkiä, joissa asfaltti ei ollut ihan Suomen teiden tasolla. Pysähdyttiin eräälle huoltoasemalle syömään. Tarjonta kyseisellä asemalla oli erikoinen; lasivitriinissä oli asetteilla erilaisia ruokia, kuten kanankoipia, perunamuusia, makaroonia ja laatteja muovikulhoissa hyvin yksinäisen oloisina. Niistä sitten sai valita mieleisiään ja myyjä lämmitti niistä mikrossa mukavan mauttoman aterian. Tilasimme jotain lihapiiran näköisiä juttuja ja Juha koki suurimman pettymyksen, koska sai rasvassa paistetun pasteijan, jonka sisällä oli perunamuusia. Matka jatkui kohti Moskovaa. Päätettiin ajaa niin kauan kuin aurinko paistaa ja ohitettiinkin pian Voronezh. Edessämme siinsi valtavat sadepilvet ja välillä jouduimme sadealueen keskellekin. Kuitenkin suurimman osan ajasta saimme ihailla upeaa salamointia peltojen yli. Ilta-aurinko oli erittäin punertava ja valtavan kokoinen taivaanrannassa. Ehkä enne tulevasta? Yöpymismestoja ei juurikaan motarin varresta löytynyt ja jouduttiin ajamaan hieman pimeän tultuakin. Päätettiin poiketa valtatieltä lähikylään Efremoviin, josta toisella yrittämällä löytyi hieman kälyinen ja neuvostohenkinen hostelli. Huoneet olivat pieniä ja tunkkaisia, mutta palvelu oli hyvää. Eräs mies osasi auttavasti englantia ja kaikin panoksin neuvoi meille asioita ja tilasi jopa pitsat meille lähiravintolasta. He sanoivat, että kyseisessä kylässä pimeällä liikkuminen olisi ollut liian vaarallista. Syötiin myöhäiset pitsat (jotka oli kasattu pakastepohjan päälle) ja mentiin yöpuulle.

Aamun toritunnelmia.

6.8. Kuuden tunnin yöunien jälkeen väsytti. Torkuteltiin vielä noin tunti ja syötiin hotellin aamupala, joka oli ehkä paras tähän mennessä. Harvoissa paikoissa aamiaista ylipäänsä tarjottiin. Ajeltiin huoltoasemalle, tilattiin hillittömän isot purilaiset ja alettiin valmistautumaan jonotteluun Moskovan kehäteillä. Olimme päättäneet mennä huomattavasti lähempänä keskustaa sijaitsevaa kehää, viime kerralla kun joutui kiertämään melko pitkän matkan läntiseltä puolelta. Kehätiellä liikenne oli risteyksien kohdalla jumissa, mutta muuten liikenne sujui yllättävänkin nopeasti. Matkalla pysähdyttiin kolmeksi tunniksi ostoksille. Boijaat osteli auton täyteen kenkiä. Tanu on sanoi saman päivän aikana ainakin viisi kertaa "nyt ei sitten osteta enää mitään". Matti ja Essi osti useita lavoja hiilihappovettä, Borjomia, elämän nektaria. Koko Moskovan ohitukseen kauppareissuineen meni aikaa noin 6 tuntia, joten vain kolmessa tunnissa selvittiin kaupungin ohituksta. Kauppareissun jälkeen naureskeltiin, että olikohan sittenkään viisasta ostaa auton perä täyteen vettä 2000 km ennen kotia. Viime kerralla Moskovan ohitukseen meni noin kuusi tuntia, johtuen useista rautateiden aiheuttamista ruuhkista, joten ainakin näiden kahden tapauksen perusteella voidaan todeta, että sisempi kehätie kannatti tällä kertaa. Varmastikaan näin ei ole aina, sillä varmasti usein tulee kolareita, jotka pysäyttävät liikenteen välittömästi ja silloin jono varmasti seisoo tunteja.

Otettiin vähän välisnäkkiä ennen kehätielle hyökäämistä. Mitäs muutakaan kuin hampparia.

Moskovan kolmoskehän tunnelmia.