Puoli seiskan pintaan herätti kello lauantaiaamuna. Tavarat oli pakattu jo lähes 100%:sesti autoon torstain ja perjantain aikana. Matti, Essi ja Tanu nappasivat meikäläisen Armonkalliolta kyytiin ja hieman ennen kasia ampaistiin baanalle. Muutamassa tunnissa oltiinkin jo Lappeenrannassa, jossa pikaisesti nostettiin euroja mukaan hätävarakassaksi, vedettiin Subwayssa leivät nassuun ja suunnattiin Nuijamaan raja-asemalle. Jonoa ei ollut nimeksikään ja pian oltiinki jo tullivirkailijoiden edessä. Täyteltiin vielä saapumisilmoituksiin tiedot viisumista ja mentiin luukulle (jonka jälkeen jouduttiin täyttämään myös lähtöilmoitusosa, tämä osa jäi meille mukaan poistumista varten). Autolle olisi myös kuulunut täyttää vienti-ilmoitus, mutta koska ei tiedetty asiasta sen enempää etukäteen, Matti joutui täyttelemään sen tullissa. Mitään muuta hässäkkää ei rajalla tullut, kaikki oli ohi puolessa tunnissa ja Nokian kännykkänavigaattorin opastuksella suunnattiin kohti Pietaria. Matti oli edellisenä päivänä ladannut Tomtomiin täydelliset Venäjän kartat, mutta jostain syystä autonavigaattori ei halunnut toimia. Nokian HERE maps toimi erinomaisesti (valitettavasti kartat oli ladattu kännykkään vain Luoteis-Venäjän osalta). Enemmän tai vähemmän tarkkoja paperisia karttoja on myös mukana muutama, mutta kaupungeissa ja monimutkaisissa risteyksissä suunnistaminen ei niillä kunnolla onnistu.
 |
| Navigointia. Tanu kuskina. |
Liikenne sujui yllättävän jouhevasti. Ajokulttuuri muuttui välittömästi rajanylityksen jälkeen huomattavasti reippaammaksi ja autokanta koostui vanhoista kotteroista, uusista prameista maastureista ja tuhansista rekoista. Lämmintä oli ulkona riittävästi (+28) ja aurinko paistoi, mutta auton ilmastointi takasi meille matkustusmukavuuden. Pietarin kehätien vierellä oli rakenteilla useita jäätävän kokoisia kerrostalolähiöitä, kuin Hervannan Mikontalo potenssiin seitsemän. Niin rumia, mutta niin kauniita. Pietarin jälkeen osuttiin ruuhkaan, jossa jonoteltiin noin tunnin verran, mutta muuten matka eteni hyvin. Päätettiin, että koitetaan taittaa mahdollisimman paljon maileja ensimmäisten päivien aikana, joten päätimme jatkaa vielä Pietarin jälkeen muutama sata kilometriä. Yöksi päästiin Veliky Novgorodiin, joka on ollut muun muassa Venäjän pääkaupunki joitakin vuosisatoja sitten. Matkaoppaan avulla löydettiin viihtyisä hostelli ydinkeskustan läpi virtaavan joen itäpuolelta, mutta valitettavasti se oli täynnä. Saatiin sieltä kuitenkin vinkki muutamaan muuhun majapaikkaan, ja lopulta löydettiin mielenkiintoinen "hotelli" joen toiselta puolelta Prusskaya Ulitsa -kadulta läheltä keskuaukiota. Hotellin alakerta näytti erittäin kauniilta ja siistiltä. Oli kaakelilattiat ja kattopeilit. Kuitenkin seinien ja lattian pinnoitus ja muut koristeet loppuivat kuin seinään 1. kerroksen jälkeen. Mieletöntä kontrastia. Me majoituimme kerroksessa 4, joten käytävät ja huoneet olivat aika rähjäisessä kunnossa. Oli jo myöhä ja hinta oli kohdillaan (n. 12€/hlö), joten se kelpasi meille hyvin. Kaupunki oli kaunis linnoituskaupunki, kuin mikä tahansa keski-Eurooppalainen pieni turistikaupunki. Ruokapaikkoja löytyi huonosti 11 aikoihin illalla, joten jouduimme täyttämään maha rasvaisella ja ylihintaisella länkkäripitsalla. Epic fail. Reissun teemana on syödä ainoastaan paikallista safkaa rekkamiesten kanssa tienvarsiruokaloissa ja nautiskella Venäläisen ruokakulttuurin antimista.
 |
| Edullista rahtarisafkaa! |
 |
| Nameless hotel in Veliky Novgorod. |
 |
| Veliky Novgorod. The group! |
Sunnuntaina herättiin seiskan kieppeissä. Päivän tavoitteena oli päästä Moskovan eteläpuolelle. Koitettiin aamulla ennen lähtöä korjata edellispäivänä rikkunutta kattoikkunaa (rikkui, kun Matti koki pakoittavaa tarvetta näplätä hienon lantikkamme etummaista kattoikkunaa, jonka jälkeen se ei mennyt enää kiinni). Joku mekaaninen vempain ikkunan kyljessä oli jumissa, ja ei saatu korjattua sitä (rikottiin vaan lisää). Loppujen lopuksi pelastukseksi tuli kaikkivoipa jesari (ilmastointiteippi) ja saatiin pahin tuulentuiverrus taltutettua. Sillä mennään loppureissu.
 |
| Jesari pelastaa reissun kuin reissun. |
Suunnattiin Novgorodista kohti Moskovaa M10 tietä pitkin, jolla eteneminen sujui suunniteltua hitaanpaa (keskinopeus n. 60 km/h). Välillä mentiin nopeampaa, toisinaan tuli suuria tietöitä ja muita ruuhkauttavia tekijöitä. Matkalla nähtiin satojen bensa-asemoiden lisäksi idyllisiä pikkukyliä puutaloineen, erittäin rumia kerrostaloja ja hienoja vanhoja autoja. Muuten maisemat olivat melko mauttomia (pääasiassa hoitamatonta metsää ja niittyjä) ja maasto tasaista. Moskova kierrettiin ulointa kehätietä (pituus yhteensä noin 700 km) M10 tieltä lännen puolelta M4 tielle. Ajateltiin, että pari kolme tuntia riittää vallan mainiosti pääkaupungin ohittamiseen. Saatiinkin huomata, että kyseiset tiet eivät vetäneet ihan niin hyvin kuin oltiin kuviteltu, käytännössä ne olivat pieniä maanteitä, joilla ei ollut kunnollisia ohituskaistoja. Matkalla oli myös lukuisia rautateitä, jotka pysäyttivät liikenteen usesaan otteeseen. Reilussa viidessä tunnissa oltiin päästy 250 km pituinen kehätien pätkä kuljetuksi ja päästiin yöksi vallan mainioon moottoritiemotelliin 150 km Moskovan eteläpuolelle M4:n varteen. Päivän aikana muun muassa; Essi ei saanut kunnolla nukutuksi kun ressasi liikaa Matin turvaväleistä, ostettiin Matin kanssa tienvarsikahvit (vähän nescaféta ja paljon sokeria), Juhalle tuli noidannuoli selkään (poistui samana iltana), maistettiin joululimpun makuista limonadia, nähtiin epämääräisiä portteja keskellä metsää (hylättyjen kuorma-autojen hautausmaa) ja ihailtiin entistä monotonisempia maisemia. Matti meinasi menettää malttinsa, kun Tanu halusi välttämättä kuunnella autoradiosta "pukukoppimusiikkia", jota perinteisesti kuuntelee ennen Ilves Länsi vs. Ilves Itä -jääkiekkomatsia. Hyvä ajopäivä kaiken kaikkiaan ja pysyttiin tavoitteessa.
 |
| Essi tuubissa. |
Maanantain herätys meni puoli tuntia pitkäksi, kun poijjaat ei kunnolla heränneet herätyskelloihinsa. Essi oli jo asemissa. Aamupalalla koettiin karvas tappio, kun motellibaarin kauniit kuvat täyteläisistä kerrosvoileivistä osoittautuivatkin palaksi patonkia, jonka päällä oli sentin paksuinen siivu makkaraa. Ensimmäiset 400 km mentiin vauhdilla (M4 on luxus-luokan motari). Voronezhin kohdalta siirryttiin itään päin R298-tietä. Siellä alkoi näkymään jo mukavampia maisemia; kauniita peltoja, hienoja kyliä ja muuta mukavaa. Nyt löydettiin hyviä tienvarsirafloja, joissa saatiin kuvun täytteeksi maittavia keittoja (borsh-keitto, lihakeitto, riisikeitto...), sekä shashlikia. Viimeinen 400 km pätkä M6-tietä Volgogradiin ei ollutkaan olettamamme mukainen moottoritie, vaan kuoppainen kaksikaistainen maantie. Maisema muuttui selvästi aikaisempaan; nyt oli valtavia auringonkukkaplantaaseja ja kuivahkoa aroa pikku puskineen (jossa käytiin myös koittamassa maasturin off-road -ominaisuudet). Illaksi kerettiin ennen kymppiä etelän suurkapunkiin Volgogradiin, josta löydettiin erittäin tasokas ja halpa hotelli helposti. Äkkiseltään miettien matka on sujunut kaikin puolin loistavasti ja yllättävän mutkattomasti. Poliisin kanssa ei olla jouduttu vielä minkään näköisiin tekemisiin. Toivotaan, että näin on jatkossakin. Huomenna matka jatkuu Mineralnye Vodyyn. Sen jälkeen luultavimmin Kaukasuksen vuoristoon Elbrusin ja Sochin välimaastoon. Kirjoittelemme ennen 27. päivä alkavaa vaellusta lisää. Dasvidaniya!
 |
| Auringonkukkia <3 |
 |
| Rahtaristopilla ruokaa etsimässä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti