4. Etelän aavekaupungit!

Torstaina 24.5. käytiin Sochin rantakadun päässä katsastamassa Essin kuolaamaa BOSCOn Sochi -kauppaa, jossa siis myydään Olympialaisten ylijäämäverkkareita, takkeja, laukkuja ja muuta sälää. Kauppa oli vielä ennen ysiä kiinni, joten palattiin hotellille ja pakattiin tavarat autoon. Päivän epistolassa oli kierrellä läpi olympialaisten kisa- ja tapahtumapaikat. Tätä ennen oli kuitenkin hoidettava auton jousitus kuntoon, joten palattiin Land Rover -kauppaan, jossa barbie-pimut odottelivat taas kahvien kera. Tällä kerralla saatiin viisi kahvia neljän sijaan. Eräs myyjä esitteli meille innoissaan myös Land Rover Defenderin "Russian Knights Special Editionia" kun Matti ei voinut peitellä innostustaan autoa kohtaan. Hintaa kiesillä oli ällistyttävän vähän, noin 40 000 €. Myös koeajomahdollisuutta tarjottiin, mutta emme kehdanneet mennä testaamaan auton rikkomisen pelossa. Autoja on valmistettu 50 kappaletta. Vaihto ei kuulemma onnistunut kun Matti kysäisi. Meidän Land Rover vietiin huoltoalueelle ja nostettiin ylös telineille. Saimme patsastella kaiken aikaa huoltoalueella ja keskustella niin kauluspaita- kuin haalarimiestenkin kanssa, mikä autossa mahtaisi olla sökönä. Huomattiin, että paineet kyllä pysyvät paineilmajärjestelmässä, mutta ilmaa oli liian vähän. Puuhailun lomassa meille tarjottiin vielä inkivääri-matea, tuota herkkua, jota muun muassa Etelä-Amerikassa hörpiskellään koko ajan (tosin ilman inkivääriä). Saatiin kuin saatiinkin ruuvattua ensin kompressorikehikko irti auton pohjasta ja puhallettua järjestelmään paineilmaletkulla lisää ilmaa. Ja ilma pysyi sisässä, joten pahin ongelma oli ratkaistu! Kompressoria ei kytketty enää takaisin autoon, jotta paineilman määrää ei voisi vahingossa vähentää. Kaikki tämä lähes kahden päivän työ ja viiden, ellei kymmenen ihmisen jatkuva pällistely auton ympärillä, maksoi meille tasan 0 ruplaa. Kohteliaina skandinaaveina tarjosimme heille kuitenkin vaivanpalkaksi korruptiotonnin (~20 €) työntekijöiden olutkassan kartoittamiseksi. Upeaa, että auton yksi ongelma oli nyt toistaiseksi kunnossa ja mikä parasta, opimme älyttömästi auton huoltoon liittyviä asioita. Ei mennyt auto siis turhaan rikki.

Sochin hotellin edustalla aiheutimme hämmennystä runsaiden kantamustemme kanssa.

Matti puhuu venäjää autokorjaamolla.

Land Rover -korjaamolta.

Jatkoimme matkaa Adlerin kautta kohti Krasnaya Polyianaa, mikä toimi olympialaisten hiihtourheilulajien tukikohtana. Ensimmäisen mutkan aikana palasimme taas maan pinnalle, sillä auton kompressorin kytkemättä jättäminen sai auton hälytysjärjestelmän piippaamaan, kun vauhtia oli yli 30 km/h. Näin ollen seuraavat kymmenet kilometrit kuljettiinkin mukavasti piipittävän varoitusäänen tahdittamana. Adleriin saavuttaessa infrastruktuuri muuttui kuin tyhjästä. Edessä siinsivät valtavat moottoritiesillat ja uudenkarheat junaradat. Kaikki oli rakennettu tolppien päälle ja tunneleihin, koska Krasnaya Polyanaan haluttiin näyttävä tie ja koska tie kulkee koko matkan joen päällä. Sillat olivat myös valtavia. Kaikki oli uutta ja köyhimmät paikallisten asuttamat alueet oli peitetty tiellä suojavallein, ettei sinne näe. Krasnaya Polyanassa ei ollut mitään vanhaa (koska siellä ei ollut lähes mitään ennen olympialaisia, paitsi paikallisten pieniä taloja, joista osa pakkolunastettiin valtion toimesta pois moottoriteiden ja junaratojen tieltä, ilman mitään korvauksia). Siellä oli nyt kuitenkin aivan valtavat hotellikompleksit, kävelykadut, ravintolat, mökkialueet ja rautatieasemat. Lähdettiin kiipeämään autolla serpentiinitietä kohti kisakylää, joka sijaitsi laskettelurinteiden vieressä. Hienon näköistä oli kyllä, mutta erittäin aavemaista, sillä rinteille, eikä asumuksille/hotelleille ei päässyt kävelemään. Kaikki olivat tyhjillään, rautaisten porttien sisällä. Joka portilla oli vartiomies käännyttämässä kuvia ottavat suomalaisturistit takaisin. Sama toistui myös mäkihyppypaikan vierellä. Näköalat ja rakennelmat olivat kuitenkin hulppean näköisiä, joskin pieni keskeneräisyys tai huolimattomuus joistain asioista paistoi läpi. Esimerkiksi tie varteen pysähdyttäessä oli koko rinne alaspäin täysin rakennusjätteen, muovin ja metallin peitossa. Osa lyhtytolpista sojotti minne sattuu ja hiihtohissien tieltä raivattua metsää ei ollut kerätty pois. Muutamia huonoja liittymä ja tieratkaisuja oli selkeästi aloitettu korjailemaan ja siellä täällä oli epämääräisiä maansiirto operaatioita. Joka paikassa kisakohteissa kuitenkin rakennettiin kovaa vauhtia edelleen vaikka kisat olivat jo ohi. Lieneekö valmistatumista talvikauteen pikaratsuja korjailemalla? Diesel alkoi loppumaan (ja Krasnaya Polyanassa ei ole huoltoasemaa!), joten kaivoimme peräkopista jerrykannun ja tankkasimme 20 litraa menovettä autoon. Palasimme alas kylään ja jatkoimme kohti suurta mökkikyläaluetta. Kaikki mökeille ja hotelleille vievät tiet olivat jälleen kerran aidattu ja suljettu. Taas vartijat käännyttivät takaisin. Näitä ei siis voi kukaan käyttää mitenkään kesäaikaan ainakaan. Koko paikasta jäi erittäin epätodellinen olo. Toisaalta on ällistyttävää nähdä, mitä kaikkea voidaankaan rakentaa, jos vai joku haluaa ja siihen on valtaa ja resursseja. Krasnaya Polyanaan tultaessa oltiin taitettu matkaa noin 3500 km.

Vuoristoa Krasnaya Polyanassa.

Krasnaya Polyanan hotellikomplekseja.

Boja!

Suljettu laskettelurinne / snow park.

Sochin olympialaisten purku käynnissä.

Kelkkailukeskus.

Olympiakylää.

Joka portilla oli yksi tai useampi vartija.

Ajoimme takaisin rannalle Adleriin. Hellettä oli noin 35 astetta, onhan Sochin alue Venäjän ainoa subtrooppinen alue ja Venäjän lämpimin talvilomakohde. Käytiin myös Georgian raja-asemalla. Pakkohan sekin maa oli nähdä edes vilaukselta. Suunnistimme lähelle Olympia-areenoita ja matkalla näimme käsittämättömän määrän rakenteilla olevia, sekä rakennettuja hotellikomplekseja ja loma-asuntoja. Jostain kumman syystä kaikki olivat aidattuja, vartioituja ja tyhjillään. Aaveetko sielläkin asuvat? Kaikki oli rakennettu tasaiselle pläntille, johon ei kuulopuheiden mukaan kannata rakentaa, koska maa on mutaista ja rakennukset sen päällä voivat sortua helposti. Nyt sinne rakennettiin myös valtavan kokoista huvipuistoa. Valmiina oli myös pieni keskiaikaista linnaketta ja vanhaa kaupunkia muistuttava hotellirykelmä. Olympia-areenoille päästyämme törmäsimme myös useisiin vartioihin, käytännössä niitä oli joka portilla. Areenat tuskin tulevat olemaan kovassa käytössä tulevaisuudessakaan, koska Sochissa/Adlerissa ja muissa lähikylissä ei harrasteta talviurheilulajeja. Tällä hetkellä ei yhteenkään halliin päässyt sisälle, ei edes avajais-stadionille. Mutta olihan paikka kaunis luomus kaiken kaikkiaan. Matti suorastaan kiihkeänä piti huolen, että taas saatiin yksi rasti Essin "Trip Advisoriin", joka on siis sivusto/sovellus, johon merkitään kartalle pisteitä kohteista joissa on käynyt. Olympia-areenoiden väliin rakennetaan tällä hetkellä myös formularataa. Järjestetäänhän lokakuussa 2014 Adlerissa (markkinoidaan Sochin nimellä) F1-kisat. Rata näytti olevan lähes kunnossa ja pääsimme myös kävelemään radan päällä. Rasti ruutuun siitäkin. Ja toki futiksen MM-kilpailut järjestetään myös Venäjällä vuonna 2018. Sochissa/Adlerissa pelataan myös otteluita. Tapahtumia riittää, mutta merkillistä on jos paikat ovat niin tyhjillään muulloin kuin tapahtumaviikoilla.

Olympia Areenan aula tyhjänä ja vartioituna. Meidät käännytettiin ovelta pois.

Oliympiasoihtu. Sammunut.

Adlerin F1-rata.

Yksi jäähalleista. Tuskin lienevät kovassa käytössä tulevaisuudessa.

Auringon aloittaessa laskuaan suuntasimme Adlerin keskustaan, joka on vielä entisellään. Puolen päivän tauon jälkeen oli taas mukava olla jossain, mikä ei tuntunut niin tekemällä tehdyltä. Ihmiset olivat mukavia ja liikenteessä sopivaa hässäkkää. Hotelli löytyi läheltä rantakatua kohtuulliseen 3000 ruplaa/ 4 hlö hintaan. Hotellissa oli makea jälkirakennettu yhden ihmisen mentävä sukkulamainen paineilmalla toimiva hissi. Suihkussa oli 6 suutinta erikseen keskivartalon pesua varten. Hi-tech. Tuli taas kohtuullinen hiki, kun raahasimme tavarat autoista neljänteen kerrokseen kävellen (hissiinhän ei mahtunut) ilman ollessa pakahtavan kuumaa ja kosteaa. Suihkun jälkeen kävelimme kaduilla ja fiilistelimme lämmintä kesäiltaa. Löysimme huvipuiston, joka sopi hyvin meidän senhetkiseen mielentilaan. Kävimme ajamassa porukalla törmäilyautoja ja Venäjällä niillä saa oikeasti törmäilläkin, mistä aiheutuen Matti sai polveen kunnon vesipaiseen. Kisailimme (tietenkin tosissaan) härkärodeolaitteella, josta kaikki saivat jonkin näköisiä ruhjeita ja hiertymäpalovammoja käsiin sekä jalkoihin. Tanu voitti huikealla 27 sekunnin tuloksella. Erittäin järkevää alustavaa harjoittelua ajatellen Elbrusin vuoristovaellusta! Lapsi on fiksu kun se leikkii, mutta tyhmä kun ei osaa lopettaa. :) Loppuilta sujuikin ratoisasti viritellessä kompressiota Matin polveen sekä muiden vammojen keskinäisessä vertailussa. Koska oltiin ajettu jo kuusi päivää putkeen käytännössä suuremmitta tauoitta ja illat olivat venähtäneet pitkiksi, olimme ajatelleet pitää rauhallisen illan, mennä nukkumaan ja levätä kunnolla. Kello oli kuitenkin 01.15, kun pääsimme nukkumaan, niin paljon oli kaikkea kiinnostavaa nähtävää. Edessä oli siis viiden tunnin yöunet, 06.30 herätys ja pitkä ajopäivä kohti Elbrusia seuraavana päivänä. Mutta nuoret reippaat ihmiset jaksavat porskuttaa, älkää huoliko siellä koto-Suomessa!

Tanun high score rodeossa, 27 sekuntia.

Matti parantelee jalkaansa törmäilyautojen jäljiltä. Onneksi on Lymedin kompressiot.