3. Kohti Sotshia!

Tiistaina 22.7. aamuherätys oli tuttuun tapaan hidas ja raskas. Myös Essi nukkui pommiin. Pitkistä ajopäivistä ja useista tarvittavista pysähdyksistä ruokailun tai auton tarkastuksen korjailun yhteydessä nukkumaanmenoajat ovat venähtäneet yli puolenyön. Haettiin 6000 ruplaa mieheen ATM:ltä ja suunnattiin kohti Volgogradin keskustan laitamalla olevaa kukkulaa, jolle on rakennettu Mamaev Kurgan, eli 72 m korkea "äiti-Venäjä" -patsas ja muita muistomerkkejä II maailmansodan muistoksi. Kyseisellä kukkulalla menehtyi noin 1 000 000 venäläistä sotilasta. Pantheonin keskellä paloi kunniavartijoiden vierellä liekki valtavan nyrkin pitelemässä soihdussa ja seinillä oli 7200 sotilaan nimet kirjattuina kullitetuin kirjaimin. Matti ja Essi ostivat työpaikkakahvimukit kojusta. Parkkipaikan vierellä nähtiin kokoelma vanhoja neuvostoarmeijan käyttämiä lentokoneita, hävittäjiä ja panssariajoneuvoja.

Mamaev Kurgan, Volgograd.

Pantheon Mamaev Kurganin vieressä.

Laskeskeltiin porukalla aikatauluja reissun ja vaelluksen suhteen ja tultiin siihen lopputulokseen, että jos ja kun Sochin alueella haluamme käydä, sinne on mentävä ennen vaellusta. Lähdettiin luovimaan Elistan ja Stavropolin kautta kohti Maykopia. Maisemat alkoivat muuttumaan entistä aroisemmiksi, kuivemmiksi ja tasaisemmiksi. Hetken aikaa kuvittelimme olevamme jo Afrikan savanneilla. Matkalla näimme myös kaksi kamelia!? Elistan jälkeen tiet olivat entistä kumpareisempia. Ihmiset eivät näyttäneetkään enää venäläisiltä, vaan lähi-idän ja aasialaisia vaikutteita oli selvästi nähtävissä niin kaupunkirakentamisessa (kirkon sipuleissa oli kiinalaishenkiset lipat) kuin ihmisten kasvonpiirteissäkin. Myös huntujen käyttö paikallisten keskuudessa lisääntyi. Nimesimme paikalliset leikkisästi vuoristoaasialaisiksi, eli "vuoraalaisiksi". Pohjoisen kylien puutalot muuttuivat tiiliksi ja betoniksi. Tämä oli erittäin hämmentävää ja mielenkiintoista kaiken kaikkiaan. Mielikuvamme Länsi-Venäjästä alkoivat kovaa vauhtia muuttua. Asiointi pikkukylissä alkoi helpottua, sillä paikalliset olivat erittäin iloisia ja auttavaisia, minkä johdosta elekieli toimi hyvin. Venäjän kielen taitomme eivät merkittävästi ole parantuneet, vielä joutuu käyttämään phrasebookia. Todella hauskoja tilanteita tulee vastaan useita kertoja päivissä, kun kukaan ei ymmärrä ketään. Ensimmäistä kerta tuntui, että olemme jo kaukana kotoa kun automme alkoi kerätä peukkuja, tööttäyksiä sekä yleistä hämmästystä ja huvitusta.

Matti tarkastelee vuotoja.

Dieseliä keskellä aroa. Jossain Volgogradin ja Elistan välimaastossa.

Tiistain aikana myös auto alkoi oireilemaan. Ongelmia tuli muun muassa jäähdytysnesteen kanssa, koska poistoletkussa on vuoto. Letkussa ollut ilmauskorkki oli myös lentänyt pois, minkä takia koko putkisto oli lähes tyhjentynyt. Jouduimme lisäilemään nestettä tasaisin väliajoin. Teimme  uuden korkin käyttäen muovipullon korkista leikattua ympyrän muotoista levyä, jesaria ja nippusiteitä. Ja matka jatkui! Myös jousituksessa ilmeni vika, jota emme osanneet kunnolla toistaiseksi paikantaa. Auton takapäässä on pneumaattisesti toimiva iskunvaimennus. Paineet olivat alhaalla, minkä takia auton takapää oli erittäin alhaalla ja jokainen pienkikin töyssy kolahti tuntuvasti takalistoon. Päivän aikana suosimme entistä pienempiä bensa-asemia. Dieselin laatu tuskin oli parasta mahdollista, mutta hinta ja palvelu olivat kohdillaan. Käytännössä keskellä aroa oli vain pumppu pystyssä keskellä betonilattiaa, sekä vieressä pieni kioski. Jäähdytysnesteongelma kasvoi iltaa kohden, joten jouduttiin pitämään pieni pitstop jo pimeän tullen. Matti ajoi auton tieltä sivuun syrjäisen rautatien varteen teollisuusalueen viereen. Siellä puuhastelimme nestejäähdytyksen parissa muutamien yksinäisten ihmisten kulkiessa parinsadanmetrin päästä ohi illan jo pimetessä. Teollisuusalueelta kuului välillä epämääräistä huutoa. Saimme kuin saimmekin tehtyä edellistä hienomman ja toimivamman korkin, tällä kertaa puusta (joku piikkipensas jossa oli marjoja) ja nippusiteistä. Myöhemmin autohuollossa tämän patenttiratkaisun ansiosta saimme porukalla hyvät naurut! Illan päätteeksi pääsimme ennen puolta yötä Maykopiin, josta majoitus löytyi helposti hinnan ollessa vielä halpa, 2000 ruplaa = 40€ / 4 raukeanoloista seikkailijaa. Otimme raskaan päivän päätteeksi hömpsyt paikallista vodkaa, pesimme likaiset kalsarit ja sukat nyrkkipyykillä (erittäin huonolla vaatteiden kuivumismenestyksellä), ja aloimme lataamaan akkujamme seuraavan päivän ajomatkaa varten. Tanulla oli ollut draivi päällä, ja ajoaikaa takana oli n. 13 tuntia muiden ajaessa lyhyempiä pätkiä, joten uni varmasti maittoi. Tanulla itsellään virtaa olisi riittänyt vielä 4-5 ajopäivään kahvitauotta (Matin mukaan), pari huikkaa energiajuomaa heti aamulla toimii Tanulla takaamaan yli-inhimillisen suorituskyvyn.

Bojat tekee puusta nestejäähdytysputken ilmausventtiilin korviketta.

Tie vetää!

Ja taas korjattiin autoa.

Keskiviikkona 23.7. jatkoimme vuoristoiseksi, mutkaisemmaksi ja möykkyisemmäksi alkanutta tietä Maykopista Tuapsen kautta kohti Sochia. Välillä tiestä saattoi puuttua toinen kaista tai olla suuria kuoppia. Puusto muuttui subtrooppiseksi lehtimetsäksi. Auton jousitus ei ollut itsestään yön aikana korjaantunut, joten melkoinen paukutus kuului auton korista muutaman sadan kilometrin matkan. Tässä vaiheessa aloimme jo huolestua. Matkalla ei kuitenkaan osunut silmään merkittäviä korjaamoita, joten jatkoimme matkaa. Mutkaisella tiellä joku oli pyöräyttänyt autonsa katolleen 15 m syvän ojan pohjalle. Pienessä kylässä toinen oli ajanut jalankulkijaa päin, paikalla oli enää ambulanssi, eräs vanhus ja tiessä veriläikkä. Ambulanssit ovat täällä päin venäjää harmaita, noin 70-luvun kotteroita. Meidän matka sujui rauhallisesti riittämättömän jousituksen takia. Lounas syötiin tienvarsiravintolassa poliisien läsnäollessa kauniiden vuoristojen hivellessä silmän verkkokalvoja. Essi toimi häviäjän roolissa, koska arvalla valittu ruoka olikin kylmää tsatsikin makuista tilli-kurkku-kinkkukeittoa. Muutenkin, kaikessa ruoassa aina ranskalaisia myöten on tilliä. Tanu ja Essi ei siitä piittaa. Juhan kamerasta rikkui osittain objektiivin motoriikka, joten tarkennuksessa lienee häiriöitä tulevaisuudessa. Tuapsen keskustassa meitä odotti kaupungin puolen keskustan kokoinen (luultavasti) liuskeöljyn käsittely ja jalostuslaitos.

Tässä ote päivittäin tehtävästä varusterumbasta. Hotelli Labinskissa.

Tie Tuapsesta Sotshiin oli hyvässä kunnossa, mutta erittäin ruuhkainen valtavan venäläisturistimassan takia. Matkalla Sochiin kävimme eräällä autokorjaamolla (perus nyrkkipaja) kyselemässä, voisivatko auttaa auton jousituksen kanssa. Eivät osanneet, mutta antoivat meille kuitenkin ajo-ohjeet Sochin Land Rover -huoltoon. Kyseisessä lantikkahuollossa meitä odotti ylellinen näky; kaikkein ylellisimmät maastoautot kiiltelivät, koska eräs henkilö kiillotti niitä jatkuvasti päätoimisesti. Naishenkilöstö tepasteli yltiötiukoissa minihameissaan ja korkeissa korkokengissään barbiemaiseen tyyliin. Tyylikäs hissimusiikki jumputti tastalla. Meille tuotiin kahvit nokan eteen ja ohjattiin "Client Zonelle". Huoltohenkilöstö otti auton tarkastukseen ja tulivat kertomaan tovin päästä, ettei kyseiseen malliin (Discovery 2) ole saatavilla varaosia liikkestä, eivätkä heidän tietokoneensa kommunikoi kyseisen auton järjestelmän kanssa (vian paikannusta varten). Koitimme inttää heiltä, olisiko mitään, siis mitään mahdollisuutta korjata jousitusta edes jotenkin; korin nosto, kumipala väliin ja se olisi siinä. Ei onnistunut. Tuntuivat olevan erikoistuneita enemmän nahkapenkkien kiilloittamiseen. He sanoivat kuitenkin, että koittavat seuraavaksi päiväksi 10.00 mennessä hankkia tietokoneen, joka olisi yhteensopiva meidän kotteromme kanssa. Yleensäkin automme ja olemuksemme aiheuttivat lähinnä hilpeyttä kyseisessä liikkeessä, ja muuallakin. Treffit seuraavalle päivälle sovittuamme jatkoimme autolla kiertelemään Sotshin rantakatuja ja hotellialueita, etsien samalla majoitusta. Hinnat pompsahtivat aiemmista 2-3-kertaisiksi. Kyselimme halpoja majoituksia parista kolmesta hotellista, sekä yhdestä "Sanatariumista" (paikallinen terveyshoitola / kylpylä), kuitenkin tuloksetta. Matkaopas neuvoi erääseen hotelliin aivan rantakadun tuntumaan, joka oli vielä kipukynnyksen sallimissa rajoissa (7200 ruplaa / 4 hlö), joten jäimme sinne. Auringonpaiste oli valtava ja hiki virtasi, kun kannoimme rinkkamme, reppumme, laukkumme ja muovipussimme tuttuun tyyliin kertaheitolla huoneeseemme hotellin kauempaan ja halvempaan päätyyn. Tasoluokkaa "halpa hostel". Jälleen kerran hotellin aula oli viimeisen päälle kimalteleva kuin suomalaisessa **** hotellissa.

Land Rover -putiikin hienostoneiti.

Illalla lähdimme venäläisturistien sekaan turisteeraamaan rantakadulle, jossa oli melkoinen vilinä päällä. Syötiin pitsaa (ja joimme vodkasnapsit reissun ajomatkan n. puolivälin - 3500 km - kunniaksi) ja kierreltiin matkamuistomyymälöissä, rannalla ja satamassa, jossa oli valtavia jahteja. Hämmentävintä oli kuitenkin lapsille tarkoitettu ammuntapeli. Vastaavasti, kuin esimerkiksi Särkänniemessä, siinä ammuttiin peltipurkkeja kuula-aseella. Se mikä hämmensi, oli käytettävät aseet ja maalitaulut; Aseina täydellisiä replikoita venäjän armeijan käyttämistä konetuliaseista ja maalitauluina 1. paikassa länkkärivaltioiden ja länsimielisten, sekä entisen natsi-Saksan johtajien naamataulut ja 2. paikassa länkkärivaltioiden liput, sekä natsilippu. Ennen meitä ampuva pikkupoika isänsä kanssa täshtäsivät kiihkeästi Angela Merkeliä. Kovaa touhua, sanon minä. Yleisesti Sochissa, kuin muissakin kaupungeissa, ihmiset ovat mukavia, eikä minkään sortin järjestyshäiriöitä tai humalaisia ihmisiä ollut havaittavissa.

Tarkkuusammuntaa rantakadulla.

Sotshista.